Joulu – tuo aika vuodesta, jolloin kaikki odottavat lunta maahan. Joulun lumitilanne on vaihdellut runsaasti erityisesti eteläisimmässä Suomessa vuodesta toiseen. Helsingissä ja muualla rannikolla ei lumipeite ole ollut itsestäänselvyys millään vuosikymmenellä.
Tarkastellaan hieman tarkemmin lumitilanteen kehitystä kolmessa eri paikassa: Helsingissä, Jyväskylässä ja Sodankylässä. Graafit päivittyvät vuosittain joulupäivänä.
Jouluaaton lumitilanne Helsingin Kaisaniemessä
Lumeton joulu ei ole ole Helsingin Kaisaniemessä millään muotoa harvinaisuus.
Vuodesta 1925 nykypäivään löytyy 35 lumetonta jouluaattoa. Lumisimmat joulut löytyvät 1960-luvulta, jolta löytyy vain yksi lumeton talvi ja keskimäärin eniten lunta.
Jos katsotaan valkoisten joulujen määrän kehitystä vuosikymmenittäin, niin saadaan aikaan seuraava kuva:
Valkoisten joulujen määrä on vaihdellut Helsingin Kaisaniemessä välillä 4-9 per vuosikymmen. Vähiten valkoisia jouluja – 4 kpl – on esiintynyt 1950- ja 2010-luvuilla. Kuvaajan pohjalta on vaikea väittää, että lumisten joulujen todennäköisyys olisi muuttunut mihinkään suuntaan. Vaihtelut vuosikymmenestä toiseen ovat suuria.
Jouluaaton lumitilanne Jyväskylässä
Jyväskylän osalta löytyy lumidata 1920-luvun puolesta välistä nykyhetkeen.
Vuodet eivät ole veljeksiä Jyväskylässäkään; lumitilanne on vaihdellut selvästi vuosikymmenestä toiseen. Selvästi lumisimpia vuosikymmeniä joulun aikaan olivat 1960-1980-luvut. Sen sijaan 1930-1950-luvut sekä 1990-2010-luvut ovat selvästi vähälumisempia.
Lumettomia jouluja on Jyväskylässä varsin harvoin: 1950- ja 2000-luvuilta niitä löytyy kaksi, 1970, 1990- ja 2010-luvuilta yksi. Jouluaaton lumitilanne on selvästi kehittynyt Jyväskylässä syklisesti. Luonnollinen vaihtelu näyttäisi olevan vallalla edelleenkin.
Jouluaaton lumitilanne Sodankylässä
Sodankylä on sen verran pohjoisessa, että jouluaaton lumettomuudesta ei ole pelkoa – lunta löytyy jouluaattona keskimäärin vajaat 40 cm joka joulu. Lumen määrä jouluaattona on pysynyt hyvin vakiona ja historian korkein lumimäärä on mitattu jouluaattona 2019. Vuonna 1938 oltiin kuitenkin Sodankylässä hyvin lähellä lumetonta joulua – lunta oli maassa jouluaattona vain 2 cm.
Entä kaikki muut kaupungit?
Valitettavasti Ilmatieteen laitoksen avoimesta datasta löytyy hyvin vähän aineistoa ajalta ennen vuotta 1959. Esimerkiksi Oulu, Tampere ja Turku loistavat poissaolollaan. Valitettavasti.
Koodi, jolla edelliset graafit on tehty löytyy täältä.